LASTEN JA NUORTEN PUOLELLA

Home Street Home syntyi unelmasta ja halusta luoda yhdessä hyvää.

Olemme toteuttaneet yhteisökehittämistä omalla tavallamme, paikallislähtöisesti, pian kymmenen vuotta.

Me uskomme siihen, että hyvät teot lähtevät meistä itsestämme.

Yhteistyössä kytee voima, joka voi muuttaa maailmaa.

LAHJOITAOSALLISTU

LÖYDÄ SINUN TAPASI AUTTAA

Tee lahjoitus

Lahjoittamalla tuet projektejamme ja toimintaamme. Jokainen lahjoitus on tärkeä – pienikin summa on suuri apu.

Ryhdy vapaaehtoiseksi

Tule kanssamme tekemään hyvää. Vapaaehtoisprojektimme pyörivät lasten hyvinvoinnin ja kyläyhteisön elintason parantamisen ympärillä.

internationals@homestreethome.fi

Tule työharjoitteluun

Harjoittelu HSH:n projekteissa sopii ammattikoulu, AMK, YAMK tai yliopiston opiskelijalle. Projektimme toimivat laajasti monilla eri aloilla.

internationals@homestreethome.fi

TIETOA MEISTÄ

Home Street Home

Olemme Suomessa, Keniassa ja Sveitsissä rekisteröity järjestö. Teemme töitä lasten ja nuorten koulutuksen, hyvinvoinnin ja terveyden parissa.

info@homestreethome.fi

Tiimiläiset: etunimi.sukunimi@homestreethome.fi

Arvomme

Paikallislähtöisyys.

Välittäminen.

Kunnioitus.

Rehellisyys.

Monimuotoisuus.

Talous

Olemme voittoa tavoittelematon järjestö. Rahoitamme toimintamme varainhankinnan tuotoilla eli yksityisiltä ja yrityksiltä saaduilla lahjoituksilla, hyväntekeväisyystapahtumien tuotolla, sekä erilaisten tuotteiden myynnin kautta. 

9 688

NÄIN MONI SAI APUA KAUTTAMME 2023

28 339

NÄIN MONTAA OLEMME AUTTANEET YHTEENSÄ 2016-2023

HSH CENTER

HSH Center toimintakeskus on toimintamme sydän. Keskustamme on rakennettu hiljalleen vuodesta 2018 alkaen Makongenin kylässä, Kenian rannikolla. Meille, HSH Center on paikka, jossa tehdään yhdessä, nauretaan, autetaan, koetaan ja kehitytään. 

HSH Center on järjestömme pääprojekti. Tavoitteemme on HSH Center -hankkeen kautta vaikuttaa alueemme pitkän aikavälin kehitykseen tuomalla kaikkein kriittisimmät palvelut niitä eniten tarvitseville.

HSH Center toimintakeskus koostuu tyttöjen koulutus-keskuksesta, vastaanottoklinikasta, cp- ja kehitysvam-maisille lapsille suunnatusta päiväkodista, 3-vuotiaille suunnatusta leikkikoulusta, sekä kirjasto- ja opiskelutiloista.

Koulutuskeskuksemme on toteutettu yhteistyössä Kalevala Korun kanssa.

Kalevala Training Center

HSH Day Care Center

HSH Health Clinic

HSH Children’s Playgroup

HSH Library & Study Room

MUU TOIMINTAMME

Koulutusprojektit

Koulutusprojekteihimme kuuluvat HSH Feeding Program ja HSH Trust. Projektiemme tavoitteena on edesauttaa lasten koulunkäyntiä.

Työpajat ja koulutukset

Työpajoihin ja koulutuksiin kuuluvat HSH Babyshower ja HSH Girl’s & Boy’s Class -projektit. Tavoitteenamme on kouluttaa nuoria seksuaaliterveydestä ja tukea heikommassa asemassa olevia äitejä raskauteen ja äitiyteen liittyvissä asioissa.

Vapaaehtoiset ja harjoittelijat

Projektimme pyörivät vapaaehtoisten voimin. Meille on mahdollista tulla myös suorittamaan koulun työharjoittelu tai tehdä lopputyö. 

Muut projektit

Muihin projekteihimme lukeutuvat muun muassa Haki Kit, jonka tarkoituksena on auttaa väkivaltaa kokeneita lapsia ja nuoria heidän oikeuksissaan.

Yritysyhteistyö

Olemme Kalevala Korun rahoituksella rakentaneet ja perustaneet Makongenin kylään koulutuskeskuksen tytöille ja nuorille naisille. Koulutuskeskus on osa HSH Centeriämme.

SEURAA MEITÄ INSTAGRAMISSA

Olemme avanneet vuoden 2024 HSH Joulukeräyksen. Tänä vuonna aineettomista joululahjapaketeistamme löytyy neljä vaihtoehtoa:

⭐️ HSH Kriisirahasto
⭐️ HSH Health Clinic - vastaanottoklinikka
⭐️ HSH Feeding Program – aamupuuroprojekti
⭐️ HSH Babyshower – äitiystukitoiminta

Lahjoitettavan summan voit päättää itse ja se käytetään lyhentämättömänä projektiemme tukemiseen. Lahjansaajaa varten saat sähköisen joulukortin Makongenista, jossa kerrotaan lyhyesti lahjoituksen kohteena olevasta projektista. Lahjoituksen voit tehdä joko MobilePayn kautta tai tilisiirtona.

Voit tehdä lahjoituksen ja tilata aineettoman joulukortin biosta löytyvän linkin kautta. Ihanaa joulunodotusta kaikille! #hshjoulu #homestreethome

...

Vielä ehdit tilata Future Me -lastenkirjan pukinkonttiin! Toinen painos on pian valmis, ja pääsemme aloittamaan toimitukset. Tilaa oma kappaleesi itsellesi tai lahjaksi kätevästi biosta löytyvän linkin kautta.

Future Me on Makongenilaisten lasten kanssa yhteistyössä toteutettu, kauniisti kuvitettu kovakantinen lastenkirja, jossa lapset pohtivat tulevaisuutta lyhyiden tarinoiden ja värikkäiden kuvien avulla. Kirja on suunniteltu erityisesti 0-7-vuotiaille lapsille, ja se sisältää hauskoja puuhatehtäviä, jotka innostavat lasta kirjan parissa puuhasteluun. Kirjan tekstit on käännetty sekä suomeksi että englanniksi, joten se sopii monikielisille perheille.

Kirjan hinta on 21,30€ + postikulut. Kirjasta saatava tuotto ohjataan lyhentämättömänä Home Street Homen toimintaan Keniassa. 

Kiitos kaikille kirjan jo tilanneille ja palautetta antaneille! On ollut ihana nähdä, kuinka lämpimästi Future Me on otettu vastaan.

#FutureMe #Homestreethome #HSHcenter

Meillä on ilo ilmoittaa, että Spiral of Change -dokumenttielokuvamme on nyt julkaistu Vimeon kautta katsottavaksi. Voit hankkia dokumentin katseluoikeuden, jonka myötä sinulla on marraskuun ajan mahdollisuus katsoa dokumentti. Dokumenttiin on valittavissa joko englannin- tai suomenkieliset tekstitykset. 

Ohjeet katseluoikeuden lunastamiseen löydät bion linkistä. Maksu suoritetaan joko MobilePaylla tai tilisiirrolla ja halutessasi voit tehdä myös katseluoikeutta (5€) suuremman lahjoituksen - tulot käytetään lyhentämättömänä HSH:n toiminnan tukemiseen! 
Dokumentti sukeltaa syvälle Makongenin kyläyhteisön elämään ja Home Street Homen toiminnan tarpeiden ymmärtämiseen. Mikä on yhteisön rooli, kun rakennamme kestävää kehitystä? Kuinka yhteisön tarpeet muuttuvat vuosien saatossa ja kuinka yhteisökehittäminen muuttuu sen mukana? Dokumentissa Makongenin kyläyhteisön jäsenet kertovat kokemuksistaan omin sanoin ja jakavat samalla tietoa kulttuurista, perinteistä ja historiasta - niistä merkittävistä tekijöistä, jotka vaikuttavat yhteisön kehittämiseen sekä muutoksen kierteeseen.

Dokumentin kesto 1:06 h
Sisältövaroitus: dokumentissa kuvaillaan tosielämän tapahtumia, jotka sisältävät väkivaltaa ja voivat järkyttää katsojaa. Sisältö on suunnattu yli 16-vuotiaille.

Antoisia katseluhetkiä!🍿 Kommentoithan alle, mitä tykkäsit?
#homestreethome #SpiralOfChangeDoc

Tänään on Maailman ruokapäivä! Makongenissa monet perheet kamppailevat päivittäin riittävästä ruuasta kaikille perheenjäsenille. Home Street Home Feeding program on jakanut puuroa kylän esikoululaisille jo yli 8 vuoden ajan, ja iloksemme pystyimme tämän vuoden alusta laajentamaan ohjelman koko peruskouluun! Yli 1 000 koululaista nauttii nyt ravitsevan puuroannoksen opiskelun lomassa ja monille se on ainoa ruoka koko koulupäivän aikana. Puuro ei ainostaan turvaa koululaisten energiaa opiskeluun vaan myös motivoi vanhempia lähettämään lapset kouluun päivittäin. Uusimmalla Youtube-videollamme pääset kurkkaamaan, miltä puurotiimimme arki Makongenissa näyttää! Pääset Youtube kanavallemme profiilista löytyvän linkin kautta. #HSHFeedingProgram #Homestreethome #worldfoodday

Tänään on Maailman ruokapäivä! Makongenissa monet perheet kamppailevat päivittäin riittävästä ruuasta kaikille perheenjäsenille. Home Street Home Feeding program on jakanut puuroa kylän esikoululaisille jo yli 8 vuoden ajan, ja iloksemme pystyimme tämän vuoden alusta laajentamaan ohjelman koko peruskouluun! Yli 1 000 koululaista nauttii nyt ravitsevan puuroannoksen opiskelun lomassa ja monille se on ainoa ruoka koko koulupäivän aikana. Puuro ei ainostaan turvaa koululaisten energiaa opiskeluun vaan myös motivoi vanhempia lähettämään lapset kouluun päivittäin. Uusimmalla Youtube-videollamme pääset kurkkaamaan, miltä puurotiimimme arki Makongenissa näyttää! Pääset Youtube kanavallemme profiilista löytyvän linkin kautta. #HSHFeedingProgram #Homestreethome #worldfoodday ...

Future Me -lastenkirjan ensimmäinen erä myytiin hetkessä loppuun, mutta ei hätää, toisen erän tilauslomake on nyt avattu!

Toinen painos on valmistumassa ja otamme vastaan tilauksia 30.11. asti tai niin pitkään kun kirjoja on jäljellä. Tilaukset postitetaan heti kun kirjat tulevat painosta viikolla 46 ja ne ehtivät vielä hyvin pukin konttiin. Löydät tilauslomakkeen profiilista löytyvän linkin kautta. 
Kirjan hinta on 21,30€ + postikulut. Isompien tilausmäärien osalta otathan yhteyttä: info@homestreethome.fi

Miltä tulevaisuus näyttää kenialaisten lasten silmin? Future Me- projektin aikana 86 lasta Makongenin kylästä, pääsi pohtimaan tulevaisuutta taidetyöpajoissa Home Street Homen toimintakeskuksella loppuvuodesta 2023. Työpajojen aikana lapset loihtivat omaa tulevaisuuttaan kuvaavia teoksia. Taidetyöpajojen jälkeen 10 lasta jatkoi mukana projektissa ja opetteli ohjauksessamme luomaan digitaalista taidetta tabletilla. Lopulta projektissa syntyneistä teoksista ja tarinoista kasattiin kovakantinen lastenkirja. Kirja on toteutettu yhteistyössä makongenilaisten lasten, Home Street Homen tiimiläisten ja vapaaehtoisten kanssa. Kirjasta löytyy lasten kuvittamia tarinoita, havaintoja tulevaisuudesta ja hauskoja aktiviteetteja, joiden kautta lukukokemus on lapsia aktivoiva. Kirjassa tekstit on käännetty sekä suomen- että englannin kielelle.

#FutureMe #homestreethome

Meillä on ilo ilmoittaa, että julkaisemme Home Street Homen 10-vuotisjuhlien kunniaksi Spiral of Change -dokumenttielokuvan. Elokuva saa tänään ensi-iltansa keskuksellamme, Makongenin kylässä, osana tiimillemme ja lähipiirillemme järjestettyä gaalaillallista. Kuun loppupuolella, dokumenttimme on katsottavissa myös Suomessa ja muualla etäyhteyksin. 
Dokumenttielokuvamme sukeltaa syvälle Makongenin kyläyhteisön elämään ja Home Street Homen toiminnan tarpeiden ymmärtämiseen. Mikä on yhteisön rooli, kun rakennamme kestävää kehitystä? Kuinka yhteisön tarpeet muuttuvat vuosien saatossa ja kuinka yhteisökehittäminen muuttuu sen mukana? Dokumentissa Makongenin kyläyhteisön jäsenet kertovat kokemuksistaan omin sanoin ja jakavat samalla tietoa kulttuurista, perinteistä ja historiasta - niistä merkittävistä tekijöistä, jotka vaikuttavat yhteisön kehittämiseen sekä muutoksen kierteeseen. 
#homestreethome #SpiralofChangeDoc

Kymmenen vuotta sitten Makongenin kylään lähti yhteisöstä käsin rakentumaan järjestö, joka sai nimekseen Home Street Home. Järjestön perusti ryhmä nuoria, joiden unelmana oli rakentaa yhdessä jotain sellaista, mikä aidosti tukisi ympärillä olevaa yhteisöä sekä sen tarpeita.

Home Street Homen alkuperäinen tavoite ja tarkoitus oli perustaa lastenkoti 20 lapselle. Kuitenkin samalla kun yhteisö sekä sen tarpeet ovat muovautuneet uudelleen, on myös järjestön toiminta muuttunut näiden mukana. Lopulta opittuamme ja ymmärrettyämme enemmän, järjestön fokus kasvoi ja muovaantui sen nykyiseen muotoon edistää lasten, nuorten ja perheiden koulutusta, hyvinvointia ja terveyttä. Lastenkotiprojekti muuttui matkan myötä toimintakeskukseksi, johon kuuluu tällä hetkellä naisten koulutuskeskus, cp- ja kehitysvammaisille lapsille suunnattu päiväkoti, lasten leikkikoulu, vastaanottoklinikka ja kirjasto. 

Tähän päivään mennessä paikallinen tiimimme on kasvanut 40 henkilöön ja keskuksellamme on työskennellyt nyt jo yli 300 kansainvälistä vapaaehtoista, 7 eri maasta. Projektimme tavoittavat kuukausittain noin 2500 hyödynsaajaa. 

Tämä kymmenen vuoden matka on ollut opettavainen, yllättävä, täynnä iloa, surua, epäonnistumisia ja onnistumisia. Matka on ennen kaikkea ollu täynnä yhdessä tekemistä, uuden luomista sekä vanhan kehittämistä. Täynnä juuri sellaisia hetkiä, joiden vuoksi alunperin tähän lähdimmekin.

Hyvää 10-vuotissyntymäpäivää meidän pieni-suuri Home Street Home! Kiitos kaikista yhdessä eletyistä hetkistä. Mitähän seuraava 10-vuotta tuo tullessaan? #homestreethome #hsh10years #Makongeni

This error message is only visible to WordPress admins
Error: Access Token is not valid or has expired. Feed will not update.

KIINNOSTUITKO TOIMINNASTAMME?

Ota yhteyttä

HOME STREET HOME RY
Kenya
HSH Center
Makongeni village
Kinondo location
Msambweni sub-county
Kwale county, Kenya
Viola Wallenius +254 798 068 223
Salim Abdalla +254 701 665718
Finland

Home Street Home ry
Koivutie 18
42300 Jämsänkoski
info@homestreethome.fi
Viola Wallenius +358 400 857 305

VERKKOPANKKI LAHJOITUS

IBAN: FI07 4500 0010 0657 50 
Saaja: Home Street Home ry 
Viesti: Kerta- /kuukausilahjoitus 
*Valitsemasi summa* 
Rahankeräyslupa: RA/2021/1657 

MOBILEPAY LAHJOITUS
MobilePay numero: 10309
Kategoria: Lahjoitus TAI kategorisoitu lahjoituskohde
*Valitsemasi summa*
Rahankeräyslupa: RA/2021/1657