Makongenissa suurin osa perheistä elää köyhyysrajan alla, eli alle dollarilla päivässä. Köyhyyden vuoksi myös koulutustaso on hyvin alhainen. Ihmisillä ei ole varaa kouluttautua. Monet perheet sinnittelevät ja saavat juuri ja juuri koulumaksut maksettua, mutta se ei yksinään kuitenkaan riitä lapsen kouluttamiseen. Ilman kirjoja ja materiaaleja lapsen on hyvin vaikea pärjätä koulussa.
Makongenin peruskoulussa on keskimäärin 1 oppikirja 5-8 oppilasta kohden. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa lapsista ei saa esimerkiksi mahdollisuutta kerrata kotona tai tehdä kotitehtäviä.Home Street Home perusti Makongenin kylään kirjaston ja opiskelu huoneen. Ajatuksena oli tarjota kaikille lapsille mahdollisuus päästä käsiksi koulukirjoihin ja oppimateriaaleihin myös koulupäivän ulkopuolella. Lisäksi opiskelu huoneessa on valo, joten myös ne lapset joiden kotona ei ole sähköä, voivat tulla iltaisin pimeän aikaan lukemaan ja tekemään läksyjä kirkkaassa valossa.Opiskelu huoneesta löytyy kertauskirjat kaikille luokka-asteille, sekä runsaasti materiaaleja kuten kyniä, geometrian settejä, viivoittimia, vahaliituja, värikyniä, sekä luentolehtiä muistiinpanoja varten. Hankimme myös whiteboardin jonka myötä vapaaehtoisemme voivat pitää lapsille ja nuorille myös oppitunteja. Koulumateriaalien lisäksi kirjastosta löytyy romaaneita, tietokirjoja ja elämänkertoja kaiken ikäisille ja tasoisille lukijoille. Kirjasto on avoinna kaikille kyläläisille.